Unlocking

Unlocking

Tovi on vierähtänyt edellisestä blogista. Hyvä ohje on, että blogia pitää kirjoittaa, kun on jotain sanottavaa, eikä vaan tavan vuoksi.

Hiljaisuus ei ole johtunut siitä, etteikö olisi sanottavaa, jaettavaa ym. pikemminkin siitä, että on niin paljon aiheita, kokemuksia, ettei tiedä mistä alottaisi. Blogin otsikko Unlocking on osa kokonaisuutta. Se osa joka yhdistää ihmisiä: kieli ja tulkinta. Unlock->avata->open? Merkitys ei ole enää sama. En voi mitenkään otsikoida tätä asiaa suomenkielisellä sanalla avaaminen, koska se ei enää ole sama asia, josta haluan kirjoittaa.

Locking

Ennen kuin mitään voidaan avata, pitää avattava asia sulkea. Tai asiat sulkeutuvat itsestään. Jos ajattelee sitä energian määrää, mitä tarvitaan sulkemiseen tai avaamiseen, voisi nopeasti olettaa sen olevan yhtä paljon. Kun suljet oven tai avaat oven esimerkiksi.

Jos taas kysymys on mielen avaamisesta ja sulkemisesta logiikka ei toimi. Tai ei ainakaan omalla kohdallani se ei toimi.

Lukon syvälukkiutumiseen tarvittava energia on höyhenen kevyt. Matkustaminen avartaa, sanotaan. Näin varmasti. Joskus olisi varoituksen sana paikallaan ennen matkalle lähtöä: Muistutus lukita itsesi ennen lähtöä ja avata vasta kun olet takaisin Suomessa. Tällä ohjeella vältyt siltä traumaattiselta kotiinpaluulta ja kulttuurishokilta, mikä odottaa, jos olet saanut maistaa toisenlaista elämää.

Edellisestä matkasta voisi kirjoittaa kirjan, mutta sen voisi tiivistää: älä vaan matkusta! Väistämättä tulee mieleen Pohjois-Korea ja entisaikojen Neuvostoliitto. Ihmiset pysyvät uskollisina ja nöyrinä, jos eivät paremmasta tiedä. Suomi ei poikkea edellä mainituista.

Kulttuurishokki

Mitä pitempään Suomesta on pois, sitä vaikeampi tänne on palata. Tai palata voi, mutta henkisesti ei ole läsnä. Sulkeutuminen alkaa jo paluulennolla. Bussimatka Helsinki-Vantaan kentältä vaatii jo rauhoittavia. Paluu arkeen ei vaan tahdo onnistua. Liian monta vastenmielistä kohtaamista. Liian vähän iloa, liian vähän hymyä. Tervetuloa Suomeen.

Jotain sentään

Jos jotain positiivista hakee siitä, miten voimakkaasti elimistö, meidän rakasta Suomea hylkii, on se, kuinka kiihkeäsi hakee vastausta siihen, miksi Suomi on mitä on.

Joskus halusi vaikuttaa asioihin suuresti, nyt vain pienesti, lähipiirissä, mutta sitäkin voimakkaammin.

Auki

Ei todellakaan auki mutta ei myöskään kiinni. Pieni reikä, josta hengittää ummehtunutta ilmaa.

Kiitokset

Onneksi on sentään ihmisiä, joilla on kyky kokea elämää kaikilla aisteilla. Onneksi on niitä, jotka ovat aina samaamieltä ja myös niitä jotka tekevät elämästäni entistä mielenkiintoisemman haastamalla tiedoillaan ja loputtomalla tiedon janollaan pohtimaan uusia kysymyksiä ja hakemaan niihin vastauksia.